Rauman pitsin historia

Pitsinnypläyksen tulo Raumalle

Varmaa tietoa pitsinnypläyksen alusta Raumalla ei ole, mutta pitsinnypläys mainitaan historiallisissa lähteissä 1740-luvulla. Kansainväliseen tietoisuuteen raumanpitsit nousivat tykkimyssen aikakaudella, 1700-luvun loppupuoliskolta 1800-luvulle. Tuolloin hienoimmat tykkipitsit nyplättiin Raumalla ja miltei kaikki kaupungin naiset osasivat nyplätä.


Painopiste siirtyy vaatetuksesta liinavaatteisiin

Tykkipitsien kysyntä ja pitsien käyttö pukeutumisessa alkoi vähentyä 1800-luvun alkupuolella. Pitsille pyrittiin löytämään uusia käyttökohteita, jolloin pitsit siirtyivät liinavaatteisiin. Näiden pitsien nyplääminen ei ollut yhtä kannattavaa kuin hienojen tykkipitsien, minkä seurauksena Rauman pitsinnypläys alkoi taantua. Rauman nypläyksen harrastajat ry - nykyisin Nyplääjät ry - perustettiin vuonna 1948 vaalimaan pitsinnypläystaitoa.


Rauma on pitsikaupunki - yhä edelleen

Rauma on edelleen tunnettu pitsikaupunki Suomessa. Nyplääjät ry vaalii pitsinnypläyksen perinteitä toiminnassaan esimerkiksi opettamalla pitsinnypläystä. Pitsimyymälä Pits-Priiassa voi tutustua pitseihin sekä seurata pitsinnypläystä.